Valtarin koulu  

Kööpenhaminan matka 19.- 24.5.2008

Valtarin koulun 9 D-luokka teki keväällä 2008 luokkaretken Kööpenhaminaan. Idea yhteisestä peruskoulun päätteeksi tehtävästä opintomatkasta heräsi jo seitsemännen luokan keväällä ja kahdeksannen luokan syksyllä aloimme kartuttaa matkakassaa tositoimin: pidimme lastenjuhlia, diskoja, askartelimme myyjäisiin, hoidimme erilaisia kahvitustilaisuuksia, myimme karkkeja ja sukkia ja tietenkin säästimme kuukausittain omaa henkilökohtaista matkarahaa.

Ja niinpä yhdeksännen luokan talvella saatoimme todeta, että matkakassa Kööpenhaminan matkaa varten alkoi olla koossa. Vaihtoehtoja oli alun perin muitakin, mutta valitsimme kohteeksi Kööpenhaminan, koska siellä ei monikaan meistä ollut aikaisemmin käynyt.

Lähdimme 19 reippaan ja iloisen oppilaan ryhmällä luokanvalvojan Anitta Hietalan sekä tietotekniikan ja matematiikan opettajien Jukka Ervastin ja Pirkko Keskitalon johdolla lähes viikon kestävälle opintomatkalle ensin bussilla Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan, ja edelleen  keväisen  Etelä-Ruotsin halki Tanskaan, jossa meitä vastassa olikin jo rehevä kesä.

Kööpenhaminassa tutustuimme parin päivän ajan nähtävyyksiin, kävimme Tivolissa ja Pientä Merenneitoa tapaamassa, shoppailimme Strögetillä, testasimme kielitaitoamme käytännössä ja nautimme kesäloman varaslähdöstä.

Tavanomaisten nähtävyyskäyntien lisäksi meillä oli mahdollisuus tutustua Iin Kulttuuri-Kauppilassa parastaikaa vaikuttavaan tanskalaisen residenssitaiteilija Alfio Bonannon  ympäristötaiteeseen  Himmelhøjssä Kööpenhaminan etelälaidalla.

Vaikka bussilla tehty matka oli pitkä ja rasittava, oli se silti erinomaisen onnistunut ja siitä jäi kaikille osallistujille mukavia muistoja: sellaiselle matkalle voisi lähteä uudestaankin!

Otteita oppilaiden  matkapäiväkirjoista ja kuvia matkan varrelta:

MA 19.5.

"Kun pääsimme pitkän matkan jälkeen laivaan, niin siellähän piti heti lähtä kattelemaan miltä laiva näyttää sisältäpäin. Aluksi laiva näytti aika sokkeloiselta, mutta siihen tottui aika nopiaa. 

 

TI 20.5.

"saavuimme Ruotsiin siinä kuuden maissa aamulla, ja jatkoimme bussilla kohti Tanskaa"

Brahehuset, Gränna, Sverige

"Ruotsin ja Tanskan raja ylitettiin lautalla, taustalla Hamletin linna, Kronborgsslott"

KE 21.5.  

Kööpenhaminan kiertoajelulla

Tanskalainen arkkipiispa ja valtiomies Absalon (1128-1201) perusti Kööpenhaminan.

Nyhavn
Vahdinvaihto Kuninkaanlinnan edessä
"Illalla menimme Tivoliin. Siellä oli aika hauskaa, koska oli niin hauskoja ja jänniä laitteita, joissa sai käydä. ...Ja siellä olin joku ihmeen valoshow, jota en tosin nähnyt, kun olimme vielä joidenkin kanssa laitteissa..."
 

TO 22.5.  

"Aamupalan jälkeen lähdimme Ripleyn believe or not ja Guinnesin museoon!!

Vähänkö oli siistiä !J"

Osa pojista kävi myös Kuninkaallisessa ase- ja varustemuseossa 

Paluumatkalla kävimme katsomassa Alfio Bonannon ympäristötaidetta Himmelhøjssä: 
Rævehulen 
Lauttamatkalla takaisin Tanskasta Ruotsiin
Matkalla Tukholmasta Turkuun - "käytiin me aurinkokannellakin ja vähä siellä oli huippua !"
   

 

Helmi